11.6.2015

Lapset pomoina

Neljäs leiripäivä pärähtää käyntiin aamutarinalla, kuinka raha kiertää yhteiskunnassa. Tarina virittelee heti Pikkuyrittäjät oikealle taajuudelle, sillä Tokoinrannassa päästään näyttelemään myyntitilanteita. Harjoittelu tekee mestarin ja nopeasti leiriläiset oivaltavat asiakaspalvelun avaimet: ystävällinen asenne ja hymy.


Lapset pomoina -tuntia on leirillä odotettu kuumeisesti ja lopulta tuo tunti koittaa. Tunnin ideana on valmistaa loppuhuipentumaa varten tuotteita apuvoimin. Pikkuyrittäjät saavat siis viisi työntekijää (aikuista) yrityksiinsä töihin tunnin ajaksi. 

Ylläriveljet
Leiriläiset saavat ohjeistuksen tuntia varten seuraavasti: 

"Monissa yrityksissä on huomattu, että työntekijät tekevät motivoituneemmin töitä mikäli heidät on ohjeistettu työhönsä. Kerro siis omille työntekijöillesi mitä haluat heidän tekevät ja näytä mallia. Hyvä johtaja auttaa työntekijäänsä. Pikkuyrittäjänä voit myös pitää huolta työntekijöistä tuomalla heille vettä, purkkaa, suklaata, pähkinöitä tai muuta välipalapöydältä löytyvää, jotta he jaksaisivat paremmin." 

Leiriohjaajat voivat ilokseen todeta, että Pikkuyrittäjät toimivat esimerkillisinä pomoina ja huolehtivat loistavasti työntekijöistään.

SE
Helsinki-päivä lähestyy ja huomenna päästään tosi toimiin. Hienot ovat tuotteet ja julisteet! Huomenna torilla tavataan.

 

10.6.2015

Mainonta ja markkinointi - yritysilmeellä on väliä

Leiritukikohta alkaa tasaiseen tahtiin täyttyä tarmokkaista leiriläisistä. Päivä alkaa kertomuksilla logojen synnystä. Tiedätkö sinä mistä logot oikein tulevat? Jos et, niin kysy Pikkuyrittäjältä, hän tietää.
 
Logojen muotoja, värejä sekä niiden tuottamia mielikuvia pureskellaan yhdessä leiriläisten kanssa. Lapset tunnistavat nopeasti vihjeiden avulla mm. Coca-Colan, Adidaksen ja Fazerin logot. Samalla pohdimme myös mediakriittisesti, miksi valkoinen t-paita saa eri hinnan siihen lisätessä tunnetun logon.  
 
Hyvien oivallusten ja pohdintojen jälkeen on aika siirtyä Tokoinrantaan suunnittelemaan omalle yritykselle logon, julisteen ja sloganin. Hahmotelmista leiriapulaisemme toteuttaa painokelpoiset julisteet, jotka lähetetään painettavaksi MEB-painotaloon Kalliossa.  

 
 
Loppupäivä vierähtää Taidelinjalla tuotteita toteuttaessa.

9.6.2015

Ideoiden kirkastaminen

Pikkuyrittäjät-kesäleirin toisena päivänä energiset jalat suunnataan kohti Kallion kirjastoa, jossa tarkoituksena on tutustua kirjaston inspiroivaan tilaan. Ennen kirjastoon menoa on kuitenkin hyvä nauttia raikkaasta ja aurinkoisesta kesäpäivästä puistossa temmeltäen. Oi, poliisi ja rosvo tuo jokaisen tuntema hippa saa myös leirivetäjät hengähdyksen partaalle.
 
Punaposkisina on hyvä kivuta kirjaston ylimpään piippuhyllyyn ja istahtaa alas kuulemaan, mitä kaikkea kirjastossa voikaan tehdä.
 
 
 
 
Kirjaston rastit
 
1. Liiketoimintasuunnitelman hiominen
Kuulostaa pelottavalta sanahirviöltä mutta yksinkertaistettuna mietitään kuka ostaa ja mitä ostaa.
 
2. Mainostaminen
Miten eroavat Stockmannin ja Tokmannin mainokset toisistaan ja miksi? Paperit ja kynät esille ja omaa julistetta suunnittelemaan.
 
3. Ohjelmoidaan mainosinsertti
Toteutetaan Scratchin avulla lyhyet mainosinsertit.
 
Ylläriveljet:

 
SaLa:
 
Arpapojat:
 
SE: 
 
 

 

8.6.2015

Ideageneraattorit käyntiin Helsingin Kalliossa

Hakaniemen metroaseman Taidelinjalla tapahtuu tämän viikon aikana suuria asioita. Aamu yhdeksältä alkaen tila täyttyy pikkuhiljaa innokkaista kesäleiriläisistä, joiden lippalakit ja hiuspannat ovat jo valmiiksi kallellaan. Tänään lakit ja pannat lentävät kuitenkin päästä, koska Pikkuyrittäjät alkavat hihojaan käärien keksiä uusia tuotteita myytäväksi. Materiaaleina ovat vain kierrätysmateriaalit, kuten napit, vanhat lelut, vanhat puhelimet, klemmarit ja monet muut esineet ja pienet sälät. Kesäleirin aikana siis suunnitellaan oma tuote, myydään se ja tutustutaan taloudenhallintaan. Suunnitteluprosessissa on monta vaihetta, ja niitä kaikkia käydään läpi viikon mittaisella leirillä.
Kuva: Kaisa Myllylä

Ensimmäisenä päivänä pikkuyrittäjät tutustuvat toisiinsa ja kertovat kesätunnelmistaan. Parasta kesässä taitaa olla jäätelön syöminen, ulkoilu ja LOMAILU. Nimien opettelun jälkeen on aika kertoa tarina itselle tärkeästä esineestä. Leiriläisten ennakkotehtävänä oli tuoda mukanaan esine, jolla on tunnearvoa: esine, joka liittyy kiinteästi omaan elämään.

Tuosta tärkeästä esiineestä voisi tulevina päivinä tehdä uuden tuotteen ja kehittää sen ympärille elinkeinon. Kuulostaako mahtipontiselta? Jos tässä kohtaa mietit kyllä, se on juuri sitä mitä pikkuyrittäjät lähtevät tekemään estoitta: vaihtamaan mahtipontisia ideoitaan keskenään luoden jotain uutta. Pikkuyrittäjät ovat suoranaisia ideageneraattoreita: he saavat toisistaan voimaan ja luovat keskenään yhteyden, jota aikuiset eivät ymmärrä. Ideageneraattoreiden ajatuksen virtaa on syytä kuunnella tarkasti, jos haluaa pysyä ajan hermolla ja hieman siitä yli. Super Mario Bros peiliä pelattiin 90-luvun puolessa välissä Nintendolla, nyt pelialustoja on monia: tietokone, mobiililaite ja tablet.  Tämän kertoivat pikkuyrittäjät, jotka tekisivät Afrikasta ostetusta rumpusoittimesta herätyskellon. 

Kuva: Kaisa Myllylä
Tiesitkö muuten kuka omistaa Minecraftin? Jos luulet tietäväsi, tarkista faktat kuitenkin!